Arvonlisäveron palautus viennissä: oikea järjestys

Kolmen edellytyksen on täytyttävä yhtä aikaa, ja jos yksikin puuttuu, asia on sillä selvä. Ensinnäkin kauppahintaan on sisällyttävä arvonlisävero, jonka myyjä erittelee laskussa. Toiseksi auton on todella poistuttava sisämarkkinoilta, ja se on pystyttävä osoittamaan. Kolmanneksi myyjän on oltava valmis käsittelemään kauppa vientimyyntinä — siihen hän ei ole velvollinen.

Kolmas edellytys yllättää useimmat. Jälleenmyyjä, joka ei käy vientikauppaa, ei usein tunne menettelyä eikä halua kantaa vastuuta vientitodistuksesta — ja vastuu on hänellä, sillä jos todistusta ei tule, hän on veron silti velkaa. Tällaisen jälleenmyyjän kanssa neuvotellessa asia kannattaa selvittää ennen hintaneuvottelua eikä vasta sen jälkeen.

Ja yksi selvennys, joka säästää paljon harmia: rahat eivät tule valtiolta eivätkä tullilta vaan myyjältä. Hän on perinyt veron, hän palauttaa sen, ja hän tekee sen, kun vientitodistus on hänellä. Tullilta kyseleminen rahojen perään ei johda mihinkään.

Jälleenmyyjän lasku käytetystä autosta on kahta tyyppiä. Yleisessä verotusmenettelyssä arvonlisävero näkyy laskussa eriteltynä, verokanta ja määrä mainittuina. Marginaaliverotuksessa laskussa on vain kokonaishinta ja viittaus vastaavaan säännökseen; verotetaan vain osto- ja myyntihinnan erotusta, eikä tätä veroa eritellä.

Tästä erosta seuraa kaikki muu. Jos mitään ei ole eritelty, palautettavaa ei ole — ei siksi, että jokin viranomainen kieltäisi sen, vaan koska summa, jota vaatisit takaisin, ei näy missään paperissa. Marginaaliverotetut autot ovat yleisiä käytettyjen autojen kaupassa, ja nimenomaan niissä segmenteissä, joista yksityishenkilöt ostavat.

Kysymys kuuluu siksi sanatarkasti: ”Laaditaanko lasku eritellyllä arvonlisäverolla vai marginaaliverotettuna?” Se kannattaa esittää jo ensimmäisessä puhelussa eikä vasta loppuneuvottelussa, koska se kääntää kahden tarjouksen vertailun päinvastaiseksi. Marginaaliverotetun auton on oltava ostohinnaltaan edullisempi kuin yleisen menettelyn auton, jotta se olisi vientiä suunnittelevalle ostajalle samanarvoinen.

Yksityishenkilö ei laskuta arvonlisäveroa, koska hän ei ole sitä velkaa. Hänen pyytämäänsä hintaan sisältyy kyllä jäänne verosta, jonka joku on joskus maksanut, mutta se on aikaa sitten kulunut eikä näy enää missään tositteessa. Palautettavaa ei ole, ja joka lupaa muuta, lupaa väärin.

Tämä ei muuta sitä, että kohdemaassa tuontivero tulee silti maksettavaksi. Juuri tässä on laskelma, joka tekee yksityiskaupasta ulkomailla huonomman kuin miltä se näyttää: et saa mitään takaisin ja maksat kohdemaassa silti. Jälleenmyyjältä ostetussa autossa, jonka vero on eritelty, nämä kaksi puolta kumoavat toisensa ainakin osittain.

Kulku on joka paikassa samankaltainen, eikä yhtään vaihetta voi tehdä jälkikäteen. Joka kysyy vasta maksun jälkeen, olisiko vientimyynti mahdollinen, on poikennut järjestyksestä — silloin jää vain myyjän hyvä tahto, eikä sen varaan voi laskea.

Ota lisäksi huomioon maasta poistumisen ajankohta. Vientitodistus syntyy miehitetyllä raja-asemalla ja sen aukioloaikoina; sunnuntai-illan ajo miehittämättömän rajan yli ei tuota tositetta eikä siten palautusta.

Myyjä tarvitsee virallisen tositteen siitä, että juuri tämä auto on poistunut sisämarkkinoilta. EU:ssa tämä tosite syntyy sähköisestä vienti-ilmoituksesta: vientitullitoimipaikka ottaa sen vastaan, poistumistullitoimipaikka vahvistaa poistumisen, ja tästä syntyy vahvistus, joka liitetään jälleenmyyjän kirjanpitoon tositteeksi.

Pienemmissä vienneissä, joiden arvo jää tulliviranomaisen määrittämän rajan alle, sähköisen ilmoituksen sijaan on käytössä suullinen ilmoitus ja vahvistus paperilla. Autoihin tätä sovelletaan harvoin, koska niiden arvo ylittää rajan yleensä. Kysy tullitoimipaikalta, mikä menettely sinun tapauksessasi pätee, sen sijaan että arvaisit.

Yleisin täydellinen epäonnistuminen tässä vaiheessa on arkinen: ajetaan miehittämättömän raja-aseman kautta tai iltaisin, kukaan ei vahvista mitään, ja auto on poissa ilman, että sen poistumista voi osoittaa. Sen jälkeen palautusta on käytännössä mahdoton pelastaa. Edellisenä päivänä soitettu puhelu ja kysymys siitä, milloin asema on miehitetty, on koko vaiva, joka tähän tarvittaisiin.

Tavallisia malleja on kaksi. Ensimmäisessä maksat bruttohinnan ja saat veron osuuden takaisin, kun vientitodistus on saapunut. Toisessa jälleenmyyjä laskuttaa nettohinnan ja pidättää veron suuruisen vakuuden, jonka se vapauttaa, kun vientitodistus on saapunut. Taloudellisesti molemmat johtavat samaan; riski on kummassakin tapauksessa sinulla, kunnes tosite on perillä.

Siksi kauppakirjaan kannattaa kirjata kirjallisesti neljä asiaa: tarkka summa, joka palautetaan tai vapautetaan; määräaika, jonka kuluessa se tapahtuu todistuksen saapumisesta; tili, jolle maksu suoritetaan; ja kuka tekee ilmoituksen tullitoimipaikalle. Suullinen lupaus myyntitiskillä ei rajan yli ole minkään arvoinen.

Kun yksityishenkilö ostaa käytetyn auton yhdestä jäsenvaltiosta ja vie sen toiseen, arvonlisävero jää siihen maahan, jossa se on maksettu. Palautusta ei ole, eikä kotimaassa tule maksettavaksi lisää arvonlisäveroa. Tämä on yksinkertainen sääntö, ja se on syy siihen, miksi EU:n sisällä verosta puhutaan harvoin.

Uusiin kulkuneuvoihin pätee päinvastainen: niiden vero maksetaan rekisteröintivaltioon, myyjä laskuttaa nettohinnan, ja sinä ilmoitat hankinnan veroviranomaisellesi. Se, pidetäänkö autoa uutena, riippuu ensirekisteröintiä ja ajomäärää koskevista raja-arvoista, jotka veroviranomaisesi kertoo.

Molemmissa tapauksissa yksi asia pysyy samana: maksu, jonka kohdevaltio sitoo ensirekisteröintiin, ei muutu tästä miksikään. Se ei ole arvonlisäveroa, sitä koskevat omat sääntönsä, ja se tulee maksettavaksi riippumatta siitä, mitä myyntimaassa on maksettu.

Raitistava laskelma: sen, minkä saat myyntimaassa takaisin, maksat kohdemaassa tuontiverona suurelta osin uudelleen. Yksityishenkilölle palautus on siksi harvoin voitto vaan siirto — summa päätyy eri kassaan, ja välissä on viikkoja, joina rahasi ovat kiinni.

Kaksi tapausta ovat erilaisia. Joka harjoittaa liiketoimintaa ja voi vähentää kohdemaan tuontiveron ostojen arvonlisäverona, säästää todella. Ja joka tuo auton valtioon, jonka veron peruste on bruttohintaa pienempi, säästää erotuksen. Kumpikin on kysymys veroneuvojalle eikä oppaalle.

Käytännön neuvo on siksi yksinkertainen: neuvottele hinnasta, älä verosta. Neuvoteltu alennus on varma ja välitön eikä vaadi todistetta raja-asemalta. Palautus on sivuseikka, joka saa paljon huomiota, koska osuus kuulostaa suurelta — ja tuottaa vähän, koska kohdemaa perii sen saman tien takaisin.